Mehiläishaukka Lasse - Talvi 2010-2011
Hieno suoritus Lasse mehiläishaukka
Pitääkin lähteä katselemaan, josko näkisi Lassen lajitovereita livenä
Pitääkin lähteä katselemaan, josko näkisi Lassen lajitovereita livenä
- Aikainen lintu madon nappaa -
YES!Teppana kirjoitti:Hieno suoritus Lasse mehiläishaukka
17.5.
Lasse on palannut Kokemäelle! Siitä saatiin klo 8-15 välillä useita paikannuksia, joiden mukana oli yksi tarkka (< 500m) paikannus aivan vuoden 2010 pesäpaikan tuntumasta. Lasse on luultavasti saapunut Kokemäelle noin 15.5., joten sen 18. huhtikuuta alkanut muuttomatka kesti nelisen viikkoa. Kun Lassen käyttämän reitin pituus oli noin 7 000 km, voidaan arvioida että haukka eteni noin 250 kilometrin päivävauhtia.
Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että Lassen seuranta onnistui täydellisesti. Etukäteen pelättiin, että pienikokoisen ja pienitehoisen lähettimen akku ei riittäisi koko kevätmuuton seurantaan, mutta toisin kuitenkin kävi. Syysmuutolla pieneksi miinukseksi jäi paikannusten puuttuminen Balkanin alueelta, mutta muuten reitti ja muuton ajoittuminen saatiin selvitettyä hyvin. Mielenkiintoista oli myös, että syksyllä Lasse kortteerasi noin kuukauden eräällä alueella Pohjois-Gabonissa ennen kuin siirtyi varsinaiselle talvialueelleen päiväntasaajan eteläpuolelle. Keväällä se siirtyi tuolle samalle samalle alueelle ennen varsinaisen kevätmuuton alkua.
Teksti: Jari Valkama | Muokattu 2011-05-18 | © Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto.
- stadinmummo
- Registered user
- Viestit: 1832
- Liittynyt: 27 Syys 2009 22:20
- 14
A bird does not sing because it has an answer; it sings because it has a song. - Chinese proverb
Olipa hienoa lukea tuo juttu! Kiitos stadinmummo, kun toit sen tänne!! Olinkin toivonut saavani lukea jonkinlaisen koosteen Lassen seurannasta, sen merkityksestä ja jatkosta.. nimenomaan tässä vaiheessa sen palattua talvehtimisalueeltaan Kokemäen kotiin.
Ilahdutti kuulla, että pesää on kohennettu... Mahdollisesta pesinnänstä olisi hienoa myös jatkossa kuulla lisää!
Se on hienoa!
Ilahdutti kuulla, että pesää on kohennettu... Mahdollisesta pesinnänstä olisi hienoa myös jatkossa kuulla lisää!
Se on hienoa!
- Molly
- Registered user
- Viestit: 5111
- Liittynyt: 27 Syys 2009 21:09
- 14
- Paikkakunta: Helsinki, Suomi Finland
Kiitos Stadinmummo tuon uutisen välittämisestä
Ikävää oli ainoastaan, että pesämetsien hakkuut ovat suuri uhka
Tosi mukavaa sen sijaan, että pesää on alettu kohentaa
Ikävää oli ainoastaan, että pesämetsien hakkuut ovat suuri uhka
Tosi mukavaa sen sijaan, että pesää on alettu kohentaa
All the birds have flown up and gone; A lonely cloud floats leisurely by. We never tire of looking at each other - Only the mountain and I. -Li Po-
Mikähän on Mehiläishaukka Lassen tilanne? Vieläkö lähettimesä riittää virtaa talvimuuttoon? Keväällä pelättiin virran loppuvan muuttomatkalla, mutta sehän riitti koti-Suomeen asti.
L a s k u t e h t ä v äMimmu kirjoitti:Mikähän on Mehiläishaukka Lassen tilanne? Vieläkö lähettimesä riittää virtaa talvimuuttoon? Keväällä pelättiin virran loppuvan muuttomatkalla, mutta sehän riitti koti-Suomeen asti.
Mitäs tämä sitten tekeekään...Lassen lähettimestä kirjoitettua (Eläinmuseon sivut):
Lähetin on ohjelmoitu siten, että se on päällä 8 tuntia ja sen jälkeen 108 tuntia pois päältä.
Paikannuksia tulee siis noin 4,5 päivän välein. Lähetin on patterikäyttöinen ja patterin arvioitu
kesto on noin 550 tuntia. Näin ollen, mikäli hyvin käy, paikannuksia saadaan 9–10 kuukauden ajan.
Lähetin asennettiin 9.8.2010, ja Lasse siis palasi Suomeen 17.5.2011.
Löytyi vastauskin:
- Molly
- Registered user
- Viestit: 5111
- Liittynyt: 27 Syys 2009 21:09
- 14
- Paikkakunta: Helsinki, Suomi Finland
Lassen muuttomatkoja ei taideta enää seurata. Akku loppui viikko muuton jälkeen. Hyvää elämää sille
"Kevyt satelliittilähetin ei haittaa mehiläishaukan lentoa. Odotusten vastaisesti 20 gramman painoinen Argos-lähetin kesti myös Lassen kevätmuuton – akku loppui viikko linnun paluun jälkeen. Akun oletuskesto oli 9–10 kuukautta"
Teksti Jari Valkama, Luonnontieteellinen Keskusmuseo
"Kevyt satelliittilähetin ei haittaa mehiläishaukan lentoa. Odotusten vastaisesti 20 gramman painoinen Argos-lähetin kesti myös Lassen kevätmuuton – akku loppui viikko linnun paluun jälkeen. Akun oletuskesto oli 9–10 kuukautta"
Teksti Jari Valkama, Luonnontieteellinen Keskusmuseo
All the birds have flown up and gone; A lonely cloud floats leisurely by. We never tire of looking at each other - Only the mountain and I. -Li Po-
Harmillista tuo tieto!
Vaikka tämä on Lassen ketju, niin mielestäni tämä on syytä laittaa tänne.
Joukko Lassen lajitovereita on valjastettu lähettimillä.
Joukko Lassen lajitovereita on valjastettu lähettimillä.
- Molly
- Registered user
- Viestit: 5111
- Liittynyt: 27 Syys 2009 21:09
- 14
- Paikkakunta: Helsinki, Suomi Finland
Kiitos Control super-uutisesta Pitääpä alkaa tutkia asiaa samantien Kokonaisia perheitä seurataan
Eikös Lasse ole sitä paitsi melkein kuin närpiöläinen Lars