Hailuoto - Marjaniemi 2011

Annie

Viesti Kirjoittaja Annie »

usvat kirjoitti:Minusta tuossa zoomatussa kuvassa oikeanpuoleisella linnulla olisi rengas vasemmassa jalassa.Minun näkemiseni tosin nyt ovat mitä ovat;aluksi katsoin (Kornelian kuvista),että kaksi aikuista,kun olivat kovin tummia.Nyt taas oik.puol.näyttää ainakin nuoremmalta,kuin tuo toinen.Kemoa en oikein missään vaiheessa ole oppinut tunnistamaan,kun aktiivisemmin olen seurannut pesää vasta tänä vuonna.Seli,seli ;) .
PS:Kiittelen minäkin puolestani tästä ja tulevistakin hetkistä pesäkuvien ja -keskustelujen äärellä.
Nyt katsoin lähemmin: kyllä oikeanpuolisella näkyy rengas vasemmassa jalassa. Ja minustakin oikeanpuoleinen vaikuttaa kuin olisi nuorempi kuin toinen sääksi. Ajattelin jopa, että vasemmalla olisi naaras ja oikealla joko nuorempi koiras, tai ylipäätään nuori sääksi. Tämä on luonnollisesti mutua. Lähemmästä tunnistamisesta en edes yritä sanoa mitään muuta, kuin että vieraan vaikutelman noissa kuvissa antoivat. Live-seuranta olisi saattanut antaa taas toisenlaisen tuntuman?

Avatar
Millan
Registered user
Viestit: 7175
Liittynyt: 27 Syys 2009 20:52
Paikkakunta: Helsinki, Suomi Finland

Viesti Kirjoittaja Millan »

Demondes kirjoitti:Kävi mielessä, että oisko nämä niitä häirikkösääksiä? :) Kelpaa tulla pesälle nyt kun ei asukit ole paikalla. Mistäs sen tietää vaikka olisivat pesineet/yrittäneet pesiä muissa Oulun saarissa tai jopa Hailuodossa? Kovin on kuitenkin vaalea tämä oikean puolimmaisen väritys... Voisiko olla aikaisempien vuosian poikasia?
Saamaa minäkin ajattelin, Demondes, ja käväisihän muuten yksi pesällä hetken, saikos joku kuvatuksikin sen, muistelisin.

Vaaleammalla on rengas vasemmassa jalassa, se näkyy zoomauksessa, ja Nemollahan on rengas vasemmassa myös, kuitenkaan tämä ei ole Nemo.
Zoomatussa kuvassa näkyy mielestäni vierailijan siipien uusia ja vanhoja sulkia, päistään jo käytössä hapertuneita sulkia, vaihtovuoroisia. Muistaisin että aikuispukuisesta sääksestä ei höyhenpuvusta voi päätellä linnun ikää, vain yksittäisten sulkien ikää ja kuntoa kylläkin. Värisävykään ei kerro ikää, Mattsin palstalla, sivu 2 on otsikko: Ruuan laadun ja väriaineiden vaikutus höyhenpukuun. Mielenkiintoista!

Nyt on hiljaista vain tuuli suhisee ja pesä heiluu, tyhjä pesä...



Lisäys: 12.08. on Voitto lähettänyt kuvan häiriköstä.
Kuva
Sehän voisi olla tuo vasemman puoleinen, rengastakaan sillä ei ole. Eikös vaan?
Kuva
@ Voitto Pulkkinen
Marita...sääksikummitäti

Avatar
stadinmummo
Registered user
Viestit: 2228
Liittynyt: 27 Syys 2009 22:20

Viesti Kirjoittaja stadinmummo »

Vierailija pesällä! Haukkako?
Kuva
Kuva
Kuva
© Voitto Pulkkinen


Vertailin kuvia, löysin ainoan tunnistuksen ;Varpushaukka? Kovin oli hiljaa, olisi saanut äänihavainnon myös.
A bird does not sing because it has an answer; it sings because it has a song. - Chinese proverb

Avatar
Moose
Registered user
Viestit: 597
Liittynyt: 29 Syys 2009 12:39
Paikkakunta: Finland

Viesti Kirjoittaja Moose »

Toi taitaa olla nuori kanahaukka, jolla on mahassa pystyraidat, aikuisella on poikittaisraidat :think:
- Time is simply one possible order of events - A. Einstein

Avatar
Millan
Registered user
Viestit: 7175
Liittynyt: 27 Syys 2009 20:52
Paikkakunta: Helsinki, Suomi Finland

Viesti Kirjoittaja Millan »

Keriytyy sitten näin umpeen ennen pesintää ja pesinnän jälkeen: Pesäuutisissa on merkintä 12.4.2011: Nuori kanahaukka pesällä. Kuvakin on sivulla 2. :chat:
Marita...sääksikummitäti

Avatar
stadinmummo
Registered user
Viestit: 2228
Liittynyt: 27 Syys 2009 22:20

Viesti Kirjoittaja stadinmummo »

Oi kiitosta kiitos Moose ja Millan. odottelin eri asentoja, että näkyi naamakin. Toivottavasti pystyn tunnistamaan vielä jossain vaiheessa, mutta ihanata, kun teitiltä tulee tieto heti.
A bird does not sing because it has an answer; it sings because it has a song. - Chinese proverb

Avatar
Millan
Registered user
Viestit: 7175
Liittynyt: 27 Syys 2009 20:52
Paikkakunta: Helsinki, Suomi Finland

Viesti Kirjoittaja Millan »

Kuva
@ Voitto Pulkkinen
Marita...sääksikummitäti

Avatar
Molly
Registered user
Viestit: 6354
Liittynyt: 27 Syys 2009 21:09
Paikkakunta: Helsinki, Suomi Finland

Viesti Kirjoittaja Molly »

Ensimmäinen vapaa-päivä, jolloin olen voinut pitää live-kameran äänen täysillä. Pientä meteliä kuului tuossa iltapäivällä, joitakin pikkulintuja, tai keskisuuria :whistling: kuviin eivät osuneet. Viimeiset havainnot alkuperäisistä asukkaista ovat 29.8 eli noin viikko sitten. Vieraita sääksiähän täällä kävi senkin jälkeen.
Nyt vaan odottelemaan vierailijoita .....ja ensi kevättä :nod:

Kuva

@ Voitto Pulkkinen
All the birds have flown up and gone; A lonely cloud floats leisurely by. We never tire of looking at each other - Only the mountain and I. -Li Po-

Avatar
Kornelia
Registered user
Viestit: 953
Liittynyt: 03 Touko 2010 10:34
Paikkakunta: Baden-Württemberg/Germany
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kornelia »

Kuva

© Voitto Pulkkinen
ANIMALS: TO KNOW THEM IS TO LOVE THEM Kuva

Avatar
Moose
Registered user
Viestit: 597
Liittynyt: 29 Syys 2009 12:39
Paikkakunta: Finland

Viesti Kirjoittaja Moose »

Puhtaanapito kävi tonkimassa pesää, josko löytyisi aarteita. Pitkään kaiveli ja löysinkin jotain, vekkulisti päästi yhden korppien harvemmista äänistä, soinnukas luraus ja kolahdus.

Kuva
- Time is simply one possible order of events - A. Einstein

Avatar
Molly
Registered user
Viestit: 6354
Liittynyt: 27 Syys 2009 21:09
Paikkakunta: Helsinki, Suomi Finland

Viesti Kirjoittaja Molly »

Aika hieno näkymä, syksy saapuu. Tuuli kohisee live-kamerassa. Ovatkohan kurjetkin jo Liminganlahdella,
tai etelämmässäkin?


Kuva
All the birds have flown up and gone; A lonely cloud floats leisurely by. We never tire of looking at each other - Only the mountain and I. -Li Po-

Avatar
Fergie
Registered user
Viestit: 413
Liittynyt: 21 Kesä 2011 19:34
Paikkakunta: Helsinki, Finland

Viesti Kirjoittaja Fergie »

Kalasääskikaipuuta voi lieventää (tai suurentaa) katsomalla kuvaa Oskari Jauhiaisen (1960) veistoksesta Kalasääski ja lohi: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/f ... a_lohi.jpg. Veistos on Oulussa Pokkisenpuistossa :D

Avatar
Millan
Registered user
Viestit: 7175
Liittynyt: 27 Syys 2009 20:52
Paikkakunta: Helsinki, Suomi Finland

Viesti Kirjoittaja Millan »

Oi kiitos, Fergie! Onpa mahtava veistos! Se täytyy toki käydä katsomassakin!

Jo kuvan katsominen toi lämpimän tunteen sydämeen!!
Marita...sääksikummitäti

Avatar
Fergie
Registered user
Viestit: 413
Liittynyt: 21 Kesä 2011 19:34
Paikkakunta: Helsinki, Finland

Viesti Kirjoittaja Fergie »

Sitä se sääksien bongaus teettää! :lol: Seuraavalla Oulun reissulla sitten...

Tässä vielä wikipedian linkki veistoksen esittelyyn:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalas%C3%A ... ki_ja_lohi
.
Millan kirjoitti:Oi kiitos, Fergie! Onpa mahtava veistos! Se täytyy toki käydä katsomassakin!

Jo kuvan katsominen toi lämpimän tunteen sydämeen!!

Avatar
stadinmummo
Registered user
Viestit: 2228
Liittynyt: 27 Syys 2009 22:20

Viesti Kirjoittaja stadinmummo »

On täällä vielä kävijöitä. Aamupäivän auringossa oli hyvä nautiskella.
Kuva
© Voitto Pulkkinen
A bird does not sing because it has an answer; it sings because it has a song. - Chinese proverb

Lukittu

Palaa sivulle “2011”