Osprey's Nest Forum - The Place To Be!


 

Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja tantta » 18 Maalis 2010 18:51

Merikotkat nauttivat sinteistä Vanajanselällä
Juhani Karvonen:
Vanajanselällä pilkkijöitä ovat parin viikon ajan ilahduttaneet merikotkat, joita on parhaimmillaan nähty Kalvolan Verhonkulman laiturilta yhdeksän yksilöä.
Linnut nauttivat pilkkijöiden ja verkkokalastajien jäälle jättämistä antimista. Yhdellä avannolla oli samanaikaisesti eväitä nauttimassa jopa kolme merikotkaa.
– Näin monen merikotkan havaitseminen sisämaassa tähän vuodenaikaan ei ole aivan tavatonta, koska merikotkilla on muutto meneillään. Tosin Vanajanselällä ei näin isoja kertymiä ole ainakaan kovin usein havaittu, sanoo Kanta-Hämeen Lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Markku Hyvärinen.
Monesti muuttavat linnut ovat kokoontuneet Tampereen ympäristön vesistöille.
Viime kesänä paljastui nykyisen Hämeenlinnan alueelta kautta aikojen ensimmäinen merikotkan sisämaapesintä Hämeessä. Lappia lukuun ottamatta merikotka ei ole pesinyt näin kaukana rannikolta aikaisemmin. Paikallinen kotkapari on ilmeisesti talvehtinut Vanajanselällä ja mahdollisesti sen jälkeläisetkin ovat tällä seudulla viihtyneet.
Lähde: Hämeenlinna Kaupunkiuutiset 17.3.2010
"To do is to be"-Socrates
"To be is to do"-Plato
"Do be do be do"-Frank Sinatra
Avatar
tantta
Registered user
 
Viestit: 596
Liittynyt: 28 Syys 2009 12:50
Paikkakunta: Kanta-Häme, Suomi, Finland

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja Raisa » 19 Maalis 2010 00:12

Ilahduttavia uutisia! Kiitos Tantta! Kohtahan niitä on vaivaksi asti.. :D
Wanna fly? Give up the crap that weighs you down.
Toni Morrison
Avatar
Raisa
Global Moderator
 
Viestit: 793
Liittynyt: 27 Syys 2009 11:43
Paikkakunta: Espoo, Suomi Finland

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja kenny » 19 Maalis 2010 03:03

Erittäin hyvä laadultaan Viron kotka elokuva. Yhtäkkiä kukaan ei ole nähnyt, haluaa nähdä. :ornithologist: :smiley3881:
linkki
http://pontu.eenet.ee/player/kotkas.html


Estonian eagle club info
http://www.kotkas.ee/Index2.htm
Avatar
kenny
Registered user
 
Viestit: 6
Liittynyt: 17 Maalis 2010 00:54

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja Ploughboy » 19 Maalis 2010 15:33

kenny kirjoitti:Erittäin hyvä laadultaan Viron kotka elokuva. Yhtäkkiä kukaan ei ole nähnyt, haluaa nähdä. :ornithologist: :smiley3881:
linkki
http://pontu.eenet.ee/player/kotkas.html


Estonian eagle club info
http://www.kotkas.ee/Index2.htm



Kiitos Kenny kun toit tämän elokuvan tänne. Näin tuon jo syksyllä, mutta olin kokonaan unohtanut. :ifly:
Life is too short to be taken seriously.
Oscar Wilde
Avatar
Ploughboy
Site Admin
 
Viestit: 1225
Liittynyt: 11 Syys 2009 08:38
Paikkakunta: Espoo, Suomi Finland

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja Raisa » 24 Maalis 2010 14:34

:wave: Kiitos kenny minunkin puolestani, en ollut nähnyt tuota filmiä aiemmin. Hieno!

Karjalainen-lehden nettilehdessä Hannu Kauhanen kirjoittaa 24.3. 'Tykkimiehen linnut' -blogissaan:

"Pitää erikseen mainita vielä muuttoon liittyvä havainto: Sastamalassa Pirkanmaan ja Satakunnan rajoilla laskettiin tiistaina yhdeltä paikalta 21 muuttavaa merikotkaa. Jokunen merikotka on jo nähty Pohjois-Karjalassakin, ja aivan lähiaikoina niitä lentää maakunnan yli pohjoiseen ja koilliseen tuntuvasti lisää."

Koko juttu täältä:

Wanna fly? Give up the crap that weighs you down.
Toni Morrison
Avatar
Raisa
Global Moderator
 
Viestit: 793
Liittynyt: 27 Syys 2009 11:43
Paikkakunta: Espoo, Suomi Finland

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja Millan » 24 Maalis 2010 21:12

Konnakotka looduskalenderissa muuttomatkalla:
Nimetu konnaktkas Bulgaaris

Käännätin se googlella:)))
Marita...sääksikummitäti
Avatar
Millan
Global Moderator
 
Viestit: 2998
Liittynyt: 27 Syys 2009 20:52
Paikkakunta: Helsinki, Suomi Finland

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja Millan » 20 Huhti 2010 18:05

Mattsin palstalla sääkisivuston alussa on asiaa myös nettimerikotka Tuulista!
Marita...sääksikummitäti
Avatar
Millan
Global Moderator
 
Viestit: 2998
Liittynyt: 27 Syys 2009 20:52
Paikkakunta: Helsinki, Suomi Finland

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja Hanne » 25 Huhti 2010 17:37

Näin taas mökkireissulla auton ikkunasta kaksi merikotkaa (todennäköisesti, varmuudella siis kuitenkin kotkia) kaartelemassa pellon yläpuolella Haukiputaan Kellossa. Vielä muutama vuosi sitten meni kahvit väärään kurkkuun, jos sattui kotkan näkemään, nyt niitä näkee lähes joka reissulla. Aina se on kuitenkin yhtä sykähdyttävää ja on uskomattoman hienoa, että nämä uljaat linnut ovat yleistyneet täällä perämerellä. Viime kesänä oma pihavariksemme jahtasi urheasti yläpuolellamme kaartelevaa kotkaa ja siinä vasta tajusi sen valtavan koon - varis näytti pieneltä pisteeltä sen rinnalla. :eagle: :eagle:
Avatar
Hanne
Registered user
 
Viestit: 134
Liittynyt: 19 Huhti 2010 13:17
Paikkakunta: Oulu

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja Control » 26 Huhti 2010 19:00

Nyt kiikarit Kuva esiin. Kiljukotka Tönn on saapunut :eagle: jälleen Suomeen.
Viimeisimmän tiedon mukaan Kouvolassa ja matkalla länteen.
Tänä vuonna Tönnin ikä riittää jo pesintään, jos puoliso löytyy. Viime vuonnahan Tönn kävi myös tutustumassa maahamme.

Karttaan:
Avatar
Control
Registered user
 
Viestit: 540
Liittynyt: 27 Syys 2009 22:03

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja Molly » 02 Touko 2010 19:18

Tässä tietoa pikkukiljukotkien suojeluohjelmasta Viron puolella. Siirsin linkin looduskalenderista.

All the birds have flown up and gone; A lonely cloud floats leisurely by. We never tire of looking at each other - Only the mountain and I. -Li Po-
Avatar
Molly
Global Moderator
 
Viestit: 2029
Liittynyt: 27 Syys 2009 21:09
Paikkakunta: Helsinki, Suomi Finland

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja Raisa » 16 Touko 2010 12:43


Wanna fly? Give up the crap that weighs you down.
Toni Morrison
Avatar
Raisa
Global Moderator
 
Viestit: 793
Liittynyt: 27 Syys 2009 11:43
Paikkakunta: Espoo, Suomi Finland

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja Ploughboy » 28 Touko 2010 16:20

28.5.2010

WWF laati kaavoittajille ohjeen merikotkan huomioon ottamisesta

WWF Suomi on laatinut ohjeen siitä, miten merikotkan esiintyminen tulee ottaa huomioon, kun suunnitellaan tuulivoimaloiden sijoituspaikkoja. Kaavoituksesta vastaavalle asuntoministeri Jan Vapaavuorelle luovutettu ohje on tarkoitettu energiayhtiöiden, suunnittelijoiden, kaavoittajien ja ympäristöviranomaisten käyttöön. WWF pitää tuulivoiman lisärakentamista myönteisenä asiana, mutta muistuttaa samalla, että tuulivoimaloiden sijoittamispäätökset pitää tehdä harkiten.

Lue koko tiedote:


Lähde: WWF:n tiedotuslista
Life is too short to be taken seriously.
Oscar Wilde
Avatar
Ploughboy
Site Admin
 
Viestit: 1225
Liittynyt: 11 Syys 2009 08:38
Paikkakunta: Espoo, Suomi Finland

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja tantta » 01 Kesä 2010 09:04

En ole aktiivisesti seurannut (lähinnä vain tältä sivustolta lukenut) Lindan ja Sulevin elämää, mutta pohdiskelin pikku päässäni tuota Lindan käyttäytymistä poikasten rengastuksiin liittyen. Merikotkien pitkästä elinajasta johtuen sukupolvi-kierto on hitaampaa kuin esim. sääksillä ja täten tapojen muuttuminen hitaampaa. Roy Dennis kirjoittaa kirjassaan sääksien käyttäytymisistä poikasten rengastuksien yhteydessä, että pesällä jolla käydään ensimmäistä kertaa rengastamassa poikaset, emolintujen (jos siis ovat seuraavina vuosina samat) käytös toistuu. Eli jos linnut seuraavat "rauhallisina" rengastusta kauempaa ja löytävät poikaset kunnossa tapahtuneen jälkeen, toimivat todennäköisesti samoin jatkossakin. Ja vastaavasti jos emolinnut hyökkäilevät rengastajia kohti ja löytävät poikaset kunnossa rengastuksen jälkeen, niin toimivat jatkossakin niin. Eli emolinnut liittävät oman käytöksensä lopputulokseen. Sekavasti selitetty, mutta kai ajatuksestani jotain selvää saa :happyg: :pussipaa: Eli jos Linda "ajattelee", että viimevuonna kun hän viipyi rengastuksen jälkeen poissa pesältä, poikaset olivat OK ja siksi toistaa tätä kuviota???? :?:
"To do is to be"-Socrates
"To be is to do"-Plato
"Do be do be do"-Frank Sinatra
Avatar
tantta
Registered user
 
Viestit: 596
Liittynyt: 28 Syys 2009 12:50
Paikkakunta: Kanta-Häme, Suomi, Finland

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja Raisa » 02 Kesä 2010 00:30

Mielenkiintoinen hypoteesi tantta! Mikäli muistan oikein, tämä poikue on neljäs Lindan rengastettu poikue. Kahden ensimmäisen rengastuksen jälkeistä Lindan käyttäytymistä ei liene nähty online..? Mitenkähän olisi käyttäytyminen muuttunut, jos rengastuksen jälkeen poikasia olisi menehtynyt (syystä tai toisesta)?
Wanna fly? Give up the crap that weighs you down.
Toni Morrison
Avatar
Raisa
Global Moderator
 
Viestit: 793
Liittynyt: 27 Syys 2009 11:43
Paikkakunta: Espoo, Suomi Finland

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja Control » 05 Kesä 2010 07:46

Itse mietin aivan tavallista teoriaa Lindan pitkälle poissaololle. Eli, pesälle tunkeuduttiin ja se aiheutti hälyytystila "punaisen". Vaikka pesäryökäleet poistuivat, niin Linda jatkoi metsän haravoimista, kunnes oli aivan varma ryökäleiden poistumisesta. Vasta "sadannen" partiolennon jälkeen Linda oli varma voitostaan ja uskalsi palata pesälle.
Yritän sanoa, että ovatko merikotkat arkoja vai viisaasti varovaisia? :?
Avatar
Control
Registered user
 
Viestit: 540
Liittynyt: 27 Syys 2009 22:03

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja Millan » 05 Kesä 2010 08:33

Control, varmaan noin Lindan hälyytyskello toimi. Ihminen on kuitenkin vieras uhka linnulle, sillä ei ole ikiaikaista tietoa miten ihmisen toimiin pesärauhan häirinnässä pitää suhtautua. Emot olivat lähistöllä, eikö, mutta hyökkäystä eivät tehneet kumpikaan. Eläintunkeutujat ovat saaneet selkeän viestin: Tänne ei tulla!
Sulev sitten tuli pesälle, ja varmasti lähistöllä oli Lindakin, poikasten vuoksi eivät molemmat kauas mene yhtaikaa.

Viisasta varovaisuutta, sitä!

Mutta...Sulev toimi nopeammin ja suoraan poikasten hyväksi, eli sen hälyytysjärjestelmä toipui nopeammin!
Marita...sääksikummitäti
Avatar
Millan
Global Moderator
 
Viestit: 2998
Liittynyt: 27 Syys 2009 20:52
Paikkakunta: Helsinki, Suomi Finland

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja tantta » 30 Kesä 2010 07:35

Tässä kotkien ystäville Alan Petrien (LGn sivuilta) vinkkaama YouTube klippi
"To do is to be"-Socrates
"To be is to do"-Plato
"Do be do be do"-Frank Sinatra
Avatar
tantta
Registered user
 
Viestit: 596
Liittynyt: 28 Syys 2009 12:50
Paikkakunta: Kanta-Häme, Suomi, Finland

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja Raisa » 03 Heinä 2010 20:34

Kiitos tantta! Aina oppii jotain uutta. Minä en tiennyt tällaisista - Channel Islands of California - saarista Kalifornian edustalla, enkä myöskään Island Foxin olemassaolosta, joka tässä videossa kiipeää kotkanpesälle. :D
Wanna fly? Give up the crap that weighs you down.
Toni Morrison
Avatar
Raisa
Global Moderator
 
Viestit: 793
Liittynyt: 27 Syys 2009 11:43
Paikkakunta: Espoo, Suomi Finland

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja tantta » 10 Heinä 2010 07:51

9.7.2010

Merikotkille lähes ennätysmäärä poikasia
Suomen merikotkakanta vahvistuu vakaasti. WWF:n merikotkatyöryhmän laskentojen mukaan merikotkat ovat saaneet tänä kesänä 314 poikasta. Vaikka tulos jää hieman alle viime vuoden ennätyksen, voidaan sitä pitää erinomaisena.

WWF:n merikotkatyöryhmän keräämien tietojen mukaan maamme merikotkat ovat saaneet tänä vuonna 314 poikasta. Poikasmäärä on toiseksi suurin koko 1970-luvulla alkaneen suojelutyön aikana. Viime vuonna poikasia varttui 349. ”Edellytykset vieläkin parempaan tulokseen olivat myös tänä vuonna olemassa, mutta eri syyt kuten kylmä talvi saattoi aiheuttaa sen että noin satakunta pesinnöistä oli epäonnistuneita”, toteaa WWF:n merikotkatyöryhmän sihteeri Ismo Nuuja.

Kuluvan pesintäkauden aikana asuttuja merikotkan reviirejä todettiin yhteensä 336 kappaletta, mutta vain hieman runsaat 60 prosenttia eli 209 merikotkaparia onnistui pesinnässään. Vuonna 2009 onnistuneita pesintöjä oli 230. Kun poikasia on paljon, vaihtelee niiden koko myös runsaasti. ”Joillakin pesillä saattoi toukokuun lopulla olla 5-kiloinen jäkättäjä, mutta samaan aikaan lähialueella toisessa pesässä lojui vain 200 grammaa painava untuvikko”, kuvaa Ismo Nuuja.

Viime vuosina uusia haasteita merikotkalle on tuonut tuulivoiman kiihtyvä rakentaminen. Merikotkat voivat erityisen helposti törmätä tuulivoimalan lapaan, mikäli turbiini on sijoitettu harkitsemattomasti sen pesimäalueelle. Toukokuun lopulla WWF julkaisi ohjeen mahdollisten merikotkien törmäysten estämiseksi (Ohje merikotkien huomioon ottamiseksi tuulivoimaloita suunniteltaessa, WWF Suomi 2010). WWF kannattaa tuulivoiman rakentamista, mutta edellyttää, että paikat valitaan erityisellä huolella uhanalaisia lajeja kunnioittaen.

WWF Suomen merikotkatyöryhmä on toiminut vuodesta 1973 alkaen, jolloin poikasia kuoriutui vain viisi. Merikotkakanta on vahvistunut onnistuneiden suojelutoimien ansiosta. Sadan poikasen raja rikkoutui vuonna 1997, ja yli 200 poikasen syntymästä saatiin iloita vuonna 2003. Työ jatkuu edelleen haasteellisena ja monipuolisena. Viimeisen vuoden ajan merikotkia on voitu seurata myös internetin kautta, kun viime kesänä satelliittilähettimillä varustetut neljä merenkurkkulaista nuorta kotkaa on seikkaillut ympäri Pohjolaa.

Merikotkien pesintä Suomessa vuonna 2010


Pesintäalue
Asuttuja reviirejä
Onnistuneita pesintöjä
Poikasia (kpl)

Uusimaa
19
13
23

Varsinais-Suomi
93
58
91

Ahvenanmaa
100
57
85

Satakunta
17
12
19

Häme
1
1
1

Pohjois-Karjala
1
1
1

Merenkurkku
53
35
55

Koillismaa
7
5
6

Kymi
1
0
0

Lappi
40
25
31

Perämeri
4
2
2

Yhteensä
336
209
314


Merikotkien poikasmäärän kehitys Suomessa vuosina 2000–2010

2000 = 172
2001 = 165
2002 = 192
2003 = 205
2004 = 229
2005 = 252
2006 = 237
2007 = 245
2008 = 263
2009 = 349
2010 = 314
"To do is to be"-Socrates
"To be is to do"-Plato
"Do be do be do"-Frank Sinatra
Avatar
tantta
Registered user
 
Viestit: 596
Liittynyt: 28 Syys 2009 12:50
Paikkakunta: Kanta-Häme, Suomi, Finland

Re: Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

ViestiKirjoittaja Teppana » 21 Elo 2010 20:13

Tiirasta löytyi tällaisia haviksia, jospa oisi saanut olla mukana

Kiljukotka 21.8.2010 Lappeenranta Ylämaa, Väkevänjärvi... 2 p m ainakin kolme lintua... Esa Sojamo, Topi Mäkin...
Käärmekotka 21.8.2010 Lappeenranta Ylämaa, Väkevänjärvi... 1 p Kiitos kolmelle löytä... Klaus Laine, Tuula Nir...


Pikkukiljukotka / kiljukotka 21.8.2010 Parikkala Uukuniemi, Kumpu, nä... 1 N Näkyi Kesälahden puole... Tuomas Immonen
- Aikainen lintu madon nappaa -
Avatar
Teppana
Registered user
 
Viestit: 540
Liittynyt: 02 Loka 2009 10:45
Paikkakunta: Vantaa

Edellinen

Paluu Sekalaiset keskustelut kotkista - Misc. Eagle Discussion

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa